Paimenten ja kuninkaiden kumarrus maalaustaiteessa

Jeesuksen syntymään liittyvät kuvalliset esitykset ovat keskeisimpiä ja - Kristuksen kärsimykseen ja kuolemaan liittyvien kuvausten ohella - myös kaikkein yleisimpiä kristillisen kuvataiteen aiheita. Niihin liittyy myös runsaimmin erilaisia ikonografisia aineksia, sillä lähes kaikilla yksityiskohdillakin on tietty merkitys. Ne perustuvat joko Raamatun tai erilaisten legendojen teksteihin ja pyhien henkilöiden, kuten pyhän Birgitan, näkyihin. Näitä piirteitä voi havaita myös Martin Schongauerin Paimenten kumarrus -maalauksessa 1400-luvulta samoin kuin Andrea Mantegnan teoksessa Kuninkaiden kumarrus, sekin samalta vuosisadalta.

Kysymys Jeesuksen syntymästä nousi esiin 200-luvulla. Luukkaan evankeliumin sisältämiä tietoja täydennettiin vähitellen muilla teksteillä kuten legendoilla, jotka korostavat erityisesti Jumalan Pojan syntymisen ihmettä. Jeesuksen syntymän juhlaa vietettiin ensin idässä 6. tammikuuta. Paavi Liberiuksen aikana 354 joulua alettiin viettää Roomassa 25.12., ja näin alettiin myöhemmin tehdä myös idässä.

Koska inkarnaatio - Jumalan tuleminen ihmiseksi - katsottiin pelastustyön edellytykseksi, kuvataiteissakin alettiin osoittaa yhä kasvavaa kiinnostusta Betlehemin tapahtumia kohtaan, osittain myös joulun vieton ja ajan kristologisten kiistojen vaikutuksesta. Syntymä, joka usein esitetään juuri paimenten kumarruksen yhteydessä, on tärkein osa joulun tapahtumiin liittyvää kuvitusta, samoin kuninkaiden kumarrus.

Muita merkittäviä kohteita ovat muiden muassa Marian ilmoitus, Joosefin uni, Marian ja Elisabetin kohtaaminen, matka Betlehemiin sekä tietysti kuvat, joissa esiintyy pyhä perhe tai pelkkä Neitsyt Maria ja Jeesus-lapsi. Itse syntymätapahtumaa ei luonnollisestikaan ole kuvattu.

Seuraavassa käsittelen kuitenkin vain paimenten ja kuninkaiden kumarrusta koskevia kuvallisia esityksiä muutamine taustatietoineen lähinnä länsimaisen ikonografian kannalta.

Jeesuksen syntymä - paimenten kumarrus

Varhaisimmat Jeesuksen syntymään liittyvät kuvat ovat 300-700-luvuilta. Vanhimmissa kuvissa ei Neitsyt Marialla ollut vielä sellaista asemaa, kuin hänelle muodostui vähitellen Efeson kirkolliskokouksen (431) jälkeen. Kaikkein varhaisimmissa kuvissahan ei ole Mariaa lainkaan, vaan niissä esiintyy yleensä vain Jeesus-lapsi seimessään sekä usein myös aasi ja härkä. Roomalaisissa ja gallialaisissa varhaiskristillisen ajan sarkofageissa on yleensä vain Jeesus-lapsi ja seimi, joka osoittaa, kuinka jumalallinen lapsi syntyi maailman köyhyyteen. Myöhemmin samaa asiaa korostettiin varsinkin kuvatun tallin tai tallikatoksen rikkinäisyydellä. Tämän on katsottu johtuneen erityisesti myöhäiskeskiajan hurskaudesta, jonka juuret olivat muun muassa Bernhard Clairvauxlaisen mystiikassa (1000-1100). Joosef ei myöskään ole varhaisimmissa kuvissa; hänen paikallaan saattoi olla profeetta Jesaja, joka kyllä alkoi väistyä Joosefin tieltä jo 400-luvulta lähtien.

Aasi ja härkä esiintyvät lähes aina Jeesuksen syntymää esittävissä kuvissa. Niitä ei mainita evankeliumeissa, vaan ne perustuvat Jesajan tekstiin: "Härkä tuntee omistajansa ja aasi isäntänsä seimen." (Jes. 1:3) Origenes asetti tämän tekstin Luukkaan evankeliumin yhteyteen jo 200-luvulla; Jesajahan on teksteissään muutoinkin viitannut tulevaan messiaaseen (Jes. 9:1-6). Jacobuksen eli Jaakobin apokryfisen evankeliumin (100-l.) ja pseudo-Matteuksen (400-l.) tekstit mainitsevat myös molemmat eläimet.

Jeesuksen syntymäpaikaksi esitettiin varsinkin idässä mutta usein myös keskiajan Italiassa luola tallin sijasta. Jonkinlainen kompromissi näistä kahdesta on maalaustaiteessa usein kuvattu eläinten katos luolan edessä. Pseudo-Matteus kertoo, kuinka Maria astui kolmantena päivänä luolasta, meni talliin ja asetti poikansa seimeen. Myös pyhän Birgitan näyssä 1300-luvulla esiintyy syntymäluola. Hän kertoo nähneensä Betlehemissä ihmeellisen kauniin kultatukkaisen neitsyen valkoisessa viitassaan ja hienossa tunikassaan sekä arvokkaan miehen (Joosefin), jolla oli mukanaan aasi ja härkä. Neitsyt synnytti ekstaasissa pojan, josta loisti sanomaton kirkkaus. Kuultiin myös enkelten laulua.

Birgitan näyssä on useita yksityiskohtia, jotka esiintyvät myös pseudo-Matteuksella sekä muissakin varhaisissa teksteissä, ja ne siirtyivät pian myös ajan maalaustaiteeseen. Tällaisia ovat muun muassa Marian kultatukkaisuus ja valoa hohtava lapsi maassa polvistuvan tai matalalla jakkaralla istuvan äitinsä palvomana. Valkoisen viitan sijasta Marialla on kuitenkin useimmiten sininen viitta ja punainen tunika, jotka säilyivätkin hänelle tunnusomaisena vaatetuksena vuosisatojen ajan.

Meditationes vitae Christi kertoo puolestaan, kuinka Joosef heitti sylillisen heiniä herrattaren jalkoihin ja kääntyi sitten sivummalle annettuaan vielä aasin satulan Marian istuimeksi - kaikki nämä ovat seikkoja, jotka usein toistuvat maalaustaiteessa, kuten muun muassa Martin Schongauerin 1400-luvun maalauksessa. Katoksen pylvään tai pilarin - jollainen esiintyy lähes aina myös Marian ilmoitus -aiheissa - on katsottu viittaavan Jeesuksen tulevaan kärsimykseen. Hänethän sidottiin Pilatuksen palatsissa pylvääseen ruoskittavaksi.

Usein kuvissa esiintyvät myös Betlehemin-matkaan tai tulevaan Egyptin-pakoon vihjaavat jalkineet, matkasauva ja nyytti. Monissa kuvissa esiintyy myös leipä, lyhde tai viljan korsia viittauksina Betlehemiin. "Ole tervehditty, Betlehem, leivän koti (tai talo)", pyhä Hieronymus kertoo oppilaansa Paulan sanoneen. Varsinkin renessanssitaiteessa on näissä kuvissa esitetty usein myös palatsimaisen rakennuksen raunio, jollainen esiintyy myös Mantegnan Kuninkaiden kumarruksessa 1400-luvulta. Sen on sanottu viittaavan Daavidin palatsiin.

Usein esiintyy myös monihaarainen kasvi, joka sekin viittaa Jeesuksen maalliseen historiaan samoin kuin kannosta nouseva kasvi tai kukka: "Iisain kannosta nousee verso, vesa puhkeaa sen juuresta." (Jes. 11:1). Ne viittaavat siis Jeesuksen sukupuuhun, Iisain juureen. Paimenet, joita tavallisesti on kolme, edustavat puolestaan juutalaisia, jotka ensiksi saivat tiedon Messiaan syntymästä, itämaan kuninkaat tai tietäjät taas pakanakansoja. Jo varsin varhain kuninkaat asetettiin liturgiseen yhteyteen Jeesuksen syntymän kanssa, kuten tietysti paimenetkin.

Kuninkaiden kumarrus

Mielikuvitusta kiehtova kertomus itämaiden tietäjäkuninkaista esiintyy Raamatussa vain Matteuksen evankeliumissa (2:1-12). Tapahtuman vietto, epifaniajuhla, näyttää palautuvan 200-luvun Egyptiin, josta se seuraavalla vuosisadalla levisi koko Orienttiin. Lännessä sitä vietettiin ensin Jeesuksen syntymän yhteydessä.

Pyhän Augustinuksen mukaan kysymys oli kaukaisen idän tietäjistä, jotka uuden tähden nähtyään ensimmäisinä pakanoina saivat tietää maailman Vapahtajan syntymisestä. Psalmin 72 joidenkin kohtien katsottiin viittaavan tähän tapahtumaan (PS. 72:9-10): "Kumartakoot häntä aavikoiden asujat, hänen edessään viholliset nuolkoot tomua. Saakoon hän Tarsisin ja meren saarten lahjat, Saban ja Seban kuninkaitten verot." Tästä johtuen jo 200-luvulla alettiin puhua tietäjien sijasta kuninkaista.

Länsimaisessa taiteessa kuninkaat alkoivat esiintyä varsinaisesti 900-luvulla. Legendojen mukaan heidän nimensä olivat Kaspar, Balthasar ja Melkior. Psalmin tekstin mukaisesti kuninkaita saattoi olla myös neljä. Joskus heitä oli jopa kaksitoista mutta tavallisimmin vain kolme. Lukumäärä on päätelty mitä todennäköisimmin Matteuksen evankeliumin tekstistä, jossa mainitaan tietäjien kolme lahjaa: "He menivät taloon ja näkivät lapsen ja hänen äitinsä, Marian. Silloin he maahan heittäytyen kumarsivat lasta, avasivat arkkunsa ja antoivat hänelle kalliita lahjoja: kultaa, suitsuketta ja mirhaa."

Täyskeskiajalta lähtien kuninkaisiin on liitetty myös monia symbolisia merkityksiä, jotka heijastuvat myös maalaustaiteessa. He edustavat ihmisen kolmea ikäkautta, nuoruutta, keski-ikää ja vanhuutta, samoin kolmea silloin tunnettua maanosaa, Eurooppaa, Aasiaa ja Afrikkaa. Niinpä nuorin heistä, Melkior, esitetään usein tummaihoisena, maurina tai etiopialaisena, Balthasar on aasialainen ja Kaspar eurooppalainen mutta seemiläinen. Joidenkin legendojen mukaan apostoli Tuomas kastoi heidät myöhemmin. Varsinkin renessanssin ja barokin taiteessa kuninkaiden edellä mainitut piirteet, etenkin kuninkuus, ikäkaudet ja jopa maanosa (rotu) on esitetty usein selvästi. Niinpä Melkiorin afrikkalaisuus näkyy Mantegnankin maalauksessa.

Kuninkaiden kumarruksen tapahtumapaikka on tietenkin sama kuin paimenten kumarruksen - talli, tallikatos tai sitten luola, kuten Mantegnalla. Monet muutkin yksityiskohdat ovat samoja. Sellaisia ovat muun muassa Mariaan liittyvät lukuisat ikonografset yksityiskohdat, esimerkiksi erilaiset kukkaset, linnut ynnä muut, joita saattaa maalauksissa olla niin runsaasti, ettei niihin tässä voi puuttua. Esimerkkeinä voi mainita usein esiintyvän pyyheliinan puhtauden merkkinä tai kirjan osoituksena Marian hurskaudesta. Nämä ovat erityisen tavallisia Marian ilmoitus -aiheissa. Myös Loreton litania ja muut vastaavat ovat vaikuttaneet kuvallisiin esityksiin: Maria viisauden istuimella tai lähteellä tai ruusujen keskellä.

Erityisesti paimenten kumarrus oli varsin yleinen aihe myös Suomen keskiaikaisessa kirkollisessa maalaustaiteessa. Monet muutkin Neitsyt Marian elämään liittyvät kuva-aiheet esiintyvät meilläkin muun muassa 1400-luvulla erityisesti fransiskaanien piirissä sen vahvan mariologisen suuntauksen vuoksi. Rauman, Hattulan ja Lohjan kirkoissa on kauniita esimerkkejä tästä. Paimenten kumarrus -aiheen esittäminen jatkui reformaation jälkeen Suomen luterilaisen kirkon maalaustaiteessa katolisen tradition mukaisena aina viime vuosisadalle saakka, ja se on tietyssä määrin jatkunut siitä eteenkin päin.

Kalevi Pöykkö (KATT) http://site.inet.fi/katt/kunikuma.htm