Suomen polaariretkikunnan kuva-albumi

Sodankylä, lautakota Riestojoen varrelta
Sodankylässä asui Granitin mukaan noin viitisenkymmentä porosaamelaista, jotka talvisaikaan paimensivat porolaumojaan pitäjän pohjoisosissa paikasta toiseen muuttaen. Paimentolaisesta asuintavasta huolimatta saamelaisten vakinaisemmaksi asuinpaikaksi muodostui muun muassa Sompionjärvi, jonka rannoille asetuttiin kesäaikaan. Väliaikaisista asumuksista poikkesi kuvassa oleva männyistä rakennettu ja turpeella ulkoa vuorattu kota, joka toimi ympärivuotisena asuinpaikkana. Taaempana kuvassa näkyy pieni salvettu aitta pylvään päässä.
Copyright Oulun yliopiston kirjasto, 2007