Tutkimusretkien osanottajat

Selim Lemström (1838 – 1904)

Inkoolla syntynyt Karl Selim Lemström valmistui filosofian maisteriksi Helsingin yliopiston fyysis-matemaattiselta osastolta. Valmistuttuaan hän työskenteli oppikoulun opettajana, mutta ei kuitenkaan viihtynyt työssään kovin kauan, joten hän hankkiutui Tukholman kuninkaalliseen tiedeakatemiaan tekemään sähköopillisia tutkimuksia ja valmistelemaan väitöskirjaansa. Hän väitteli Helsingissä vuonna 1869. Tämän jälkeen hän matkusti Pariisiin, jossa hän muun muassa tutustui ranskalaisiin laboratorioihin sekä käyttöön otettavan metrijärjestelmän kansallisiin mittastandardeihin. Suomeen palattuaan Lemström julkaisi ulkomailla tehdyn tutkimustyön tuloksia ja suoritti tarkastusmatkoja sääasemille. Lemström sai Helsingin yliopiston fysiikan professuurin vuonna 1878 ja jatkoi virassaan vuoteen 1904 sakka.

Lemström oli erityisen kiinnostunut revontulien synnystä ja ilman sähköisyydestä, ja hän teki kokeita revontulien ominaisuuksien selvittämiseksi sekä Inarissa vuonna 1871 että Sodankylässä polaarivuosina 1882 – 1884. Hän pyrki aikaansaamaan revontuli-ilmiön sähkövirran avulla ja näin todistamaan teoriansa siitä, että ilmakehän sähköisyys aiheutti revontulet. Vaikka Lemström ei ollutkaan täysin tyytyväinen vaikeissa olosuhteissa tehtyjen tutkimusten tuloksiin, hän uskoi teorioidensa paikkansapitävyyteen. Lemström julkaisi teoriansa ja kokeidensa tulokset ranskankielisessä teoksessaan L’aurore boreale, ja hänen teoriansa sekä tutkimuksensa saavuttivat kiinnostusta sekä arvostusta, tosin myös epäilyjä. Lemströmin teoriat osoittautuivat myöhemmin vanhentuneiksi, mutta hänen toimintansa on ollut tärkeänä pohjana myöhemmälle suomalaiselle avaruustutkimukselle.

Polaarivuoden järjestäjänä Lemström oli keskeinen tekijä; pitkälti hänen toimintansa ja aktiivisen rahoituksen hakemisen ansiosta Suomeen saatiin oma havaintoasema. Jatkumona Sodankylän havaintoasemalle voi nähdä Oulun yliopiston geofysiikan observatorio ja Ilmatieteen Laitoksen Lapin ilmatieteellinen tutkimuskeskus. Polaarivuoden järjestämistä, Sodankylän observatorion perustamista ja polaarivuoden tutkimustuloksia pidetään Lemströmin merkittävimpänä saavutuksena.

Sisällysluetteloon

Ernst Biese (1856 – 1926)

Helsingin yliopiston fysikaalisen laboratorion assistenttina toiminut Ernst Biese valittiin Sodankylän polaariaseman johtajaksi. Havaintovuosien jälkeen hän suoritti filosofian maisterin ja kandidaatin tutkinnot ja toimi vuodesta 1890 lähtien meteorologisen tutkimuslaitoksen johtajana.

Sisällysluetteloon

Karl Granit (1857 – 1894)

Kuopiolaissyntyinen Karl Granit valmistui Helsingin polyteknillisestä koulusta koneenrakentajaksi vuonna 1880. Tämän lisäksi hän opiskeli Helsingin yliopiston filosofis-matemaattisessa tiedekunnassa. Granit oli jo opiskeluaikoinaan kiinnostunut kuvataiteista sekä valokuvauksesta ja opiskellessaan hän tutustui ilmeisesti myös valokuvauksen kemiaan. Hän opetteli valmistelemaan käyttämänsä lasiset kuvauslevyt, kehittämään kuvat sekä tekemään niistä vedokset ja negatiivit. Polaariretkikuntaan osallistuminen keskeytti Granitin yliopisto-opinnot. Sodankylässä hän osallistui sekä havainnointiin että laitteiston ja rakennusten huoltoon, ja teknisesti taitavan ja valokuvaukseen harjaantuneen Granitin erityisenä tehtävänä oli revontulien kuvaaminen. Revontulien kuvauksen oletettiin onnistuvan, sillä viitteitä siihen oli saatu valokuvaaja Daniel Nyblinin laboratoriossaan valmistamista kuvista. Kuvaustekniikka ei kuitenkaan riittänyt revontulten kuvaamiseen luonnossa, joten Granit keskittyi kuvaamaan Sodankylän luontoa ja paikallista elämää. Granit oli mukana Sodankylässä molempina havaintovuosina. Tutkimusmatkan jälkeen hän opiskeli, kirjoitti ja julkaisi artikkeleita sanomalehdissä. Tutkimusretken perintönä Granit jatkoi innokkaasti maisemien valokuvausta ja hän kulki kuvaamassa muun muassa Iisalmessa, Kuopiossa ja Uudenmaan saaristossa.

Sisällysluetteloon

Alfred Gustav Petrelius (1863 - 1931)

Nuori ylioppilas Alfred Petrelius osallistui sekä Sodankylän polaariretkikuntaan että vuoden 1887 Kuolan niemimaan retkelle. Hänen vastuullaan oli tutkimusmatkoilla tähtitieteellisten paikka- ja aikamääritysten teko ja Kuolan retkellä hän lisäksi suoritti maanmittausta sekä toimi kartoittajana. Petrelius laati vuoden 1887 retkeen sekä Kihlmanin vuoden 1889 retken lisähavaintoihin perustuneen Kuolan niemimaan yleiskartan, joka ilmestyi monivärisenä vuonna 1890. Kartta oli aikaisempaa Friisin laatimaa karttaa yksityiskohtaisempi ja siinä oli muun muassa esitetty havumetsän, koivumetsän ja tundran rajat. Kuolan retken jälkeen Petrelius valmistui filosofian kandidaatiksi ja parin vuoden kuluttua maisteriksi. Hän työskenteli tutkijana sekä opettajana Polyteknillisen opiston maanmittausosastolla vuodesta 1890 lähtien sekä professorina Teknillisessä Korkeakoulussa vuosina 1902 - 1931. Kuolaan hän palasi vuonna 1891 Ramsayn kanssa, mukana olivat myös Mikko Ivanov sekä mineralogi Viktor Hackman. Tieteellisten julkaisujen lisäksi Petrelius kuvaili Sodankylän retkikuntalaisten tutkijoiden elämää värikkäästi tutkijoiden yhdessä julkaisemassa Om den Finska polarexpeditionen -teoksessa, ja myös Kuolan retkestä Petrelius kirjoitti Kansanvalistusseuran kalenteriin elävän kuvauksen.

Sisällysluetteloon

Johan Axel Palmén (1845 - 1919)

J.A. Palmén oli väitellyt vuonna 1874 tohtoriksi lintujen suunnistamiseen vaikuttaneista tekijöistä. Toisen väitöskirjansa hän kirjoitti hyönteisten anatomiasta. Hän työskenteli Helsingin yliopiston eläintieteen dosenttina, ja hän myös toi Helsingin yliopistoon uuden tieteenhaaran, vertailevan anatomian, jonka dosentuuria hän hoiti toisen väitöskirjansa jälkeen. Vuodesta 1884 lähtien hän toimi eläintieteen sekä vertailevan anatomian professorina Helsingin yliopistossa.

Palmén oli erityisen kiinnostunut linnuista, ja hyvänä lintujen tuntijana hän osallistui A.E. Nordenskiöldin retkikunnan näytteiden ja havaintojen käsittelyyn. Tieteellistä aineistoa oli runsaasti ja seitsemän vuoden työskentelyn jälkeen Palmén julkaisi retkikunnan keruutyön tulokset. Näihin aikoihin syntyi ajatus Kuolan retkestä. Nordenskiöldin tekemää purjehdusta on pidetty yhtenä retken vaikuttimena ja Palménia Kuolan retken alkuunpanijana. Nordenskiöld oli osoittanut, että myös Suomen kaltaisesta pienestä maasta on mahdollista lähteä suuremmille tieteellisille tutkimusmatkoille. Kun Kuolan retki oli saatu onnellisesti päätökseen, lähetti Nordenskiöld retkikunnalle lämpimät onnittelut.

Jo ennen Kuolan retkeä Palmén oli tunnettu eläintieteilijä. Hänen tieteellinen julkaisutuotantonsa ei ollut suuren suuri, vaikkakin hän toimi monien tieteellisten julkaisujen toimittajana ja julkaisi muun muassa tietoja lintujen rengastustyön ja rengaslöytöarkiston saavutuksista. Palmén oli sitäkin ahkerammin mukana järjestötoiminnassa ja erilaisissa hankkeissa. Hän oli esimerkiksi mukana perustamassa Suomen Maantieteellistä Seuraa ja toimi Societas pro Fauna et Flora Fennica -seuran puheenjohtajana. Hän perusti omalla kustannuksellaan tutkijoiden ja opiskelijoiden käyttöön kesälaboratorion Tvärminneen Espoon saaristoon testamentaten aseman myöhemmin Helsingin yliopistolle. Palmén oli järjestelmällinen ja ystävällinen ihminen ja Kairamo (ent. Kihlman) kirjoittaakin, että ”Huomattavaa on, että kaikesta huolimatta Palménilla ei yleensä tuntunut olevan kiirettä, vaan hän suorastaan tuhlasi aikaansa seurusteluun ja juttelun ystäviensä kanssa.”

Sisällysluetteloon

Alfred Oswald Kihlman (1858 - 1938)

Pietarsaaressa syntynyt A.O. Kihlman toimi Helsingin yliopiston kasvitietieteellisen museon ylimääräisenä amanuenssina vuodesta 1880 lähtien, ja muutama vuosi ennen Kuolan retkelle osallistumistaan hän oli väitellyt Saksassa lisensiaatiksi sienistä. Hänet nimitettiin vuonna 1885 kasvitieteen dosentiksi ja vuosina 1897 - 1903 hän toimi kasvitieteen ylimääräisenä professorina Helsingin yliopistossa. Suurin osa Kihlmanin tutkimuksista käsitteli Suomen ja Jäämeren alueen kasvillisuutta. Kihlman oli 28-vuotias osallistuessaan ensimmäiselle Kuolan retkelle. Hän oli käynyt Inarin Lapissa jo vuonna 1880, ja hän oli tehnyt tieteellisiä tutkimusmatkoja myös muualle Eurooppaan. Kihlman oli kiinnostunut etenkin metsänrajan tutkimuksesta, ja vuoden 1887 retken tuloksena hän kirjoitti julkaisun Pflanzenbiologische Studien aus Russisch Lappland. Teosta pidetään yhä metsänrajatutkimuksen yhtenä perusteoksena. Kihlman kävi Kuolassa uudelleen kaksi kertaa, vuosina 1889 ja 1892. Myöhemmin hän suuntasi toiminnallisuutensa yliopistomaailmasta maan poliittiseen ja taloudelliseen elämään. Hän toimi muun muassa kansanedustajana, maanviljelystoimikunnan päällikkönä sekä senaattorina. Vuonna 1906 hän vaihtoi nimensä suomenkieliseksi Kairamoksi. Kairamon viimeisiä julkaisuja oli kirjoitus Kuolan retkestä Suomen Maantieteellisen Seuran juhlajulkaisussa vuonna 1938.

Sisällysluetteloon

Viktor Ferdinand Brotherus (1849 - 1929)

Retkikunnan toisella kasvitieteilijällä, sammaltutkimukseen erikoistuneella Brotheruksella oli myös aikaisempaa kokemusta tutkimusretkeilystä; hän oli käynyt kahdesti Kuolan niemimaalla ja Kaukasus-vuoristossa. Hän väitteli vuonna 1884 sammalten esiintymisestä Kaukasus-vuoristossa ja Kuolan retken jälkeen hän julkaisi matkan tutkimustulokset yhdessä Th. Saelanin kanssa. Hän matkusti myöhemmin tutkimusretkille Kaukasukselle ja Sisä-Aasiaan ja hän oli aikanaan maailman johtavia sammaltutkijoita. Eläkkeellä ollessaan hän julkaisi kattavan, sammaltutkimuksen perusteoksena pidetyn ja yhä käytetyn tutkimuksen Fennoskandian lehtisammalista. Kihlmanin kuvauksen mukaan Brotherus ”hiljaisessa kammiossaan tutki vuodesta toiseen muitten keräämiä sammalkokoelmia maapallon eri osista ja kohosi vähitellen johdonmukaisella keskitetyllä työllään ensimmäiseksi asiantuntijaksi tällä alalla”. Brotherus kartoitti 1 800 uutta sammallajia ja 70 uutta sukua, ja Helsingin yliopiston kasvimuseossa säilytetään Brotheruksen noin 15 500 lajia ja 120 000 näytettä sisältävää sammalkokoelmaa. Varsinaisena päivätyönään Brotherus toimi yli neljänkymmenen vuoden ajan luonnonhistorian ja matematiikan lehtorina Helsingissä.

Sisällysluetteloon

Wilhelm Ramsay (1865 - 1928)

Nuori geologi Wilhelm Ramsay oli vasta 22-vuotias osallistuessaan suurelle Kuolan retkelle. Aikaisemmin hän oli tehnyt geologisen tutkimusmatkan Norjaan. Suuri Kuolan retki ja Kuolan sisämaasta löytynyt Lovozeron alkalikivimassiivi innoitti Ramsayn oppilaineen seuraaville Kuolan tutkimusmatkoille, joiden tuloksena löydettiin Kuolan laaja alkalikiviprovinssi ja julkaistiin petrologisia ja mineralogisia tutkimuksia. Ramsay kävi vuoden 1887 retken jälkeen vielä kuusi kertaa niemimaalla, vuosina 1891, 1892, 1897 1898, 1911 ja 1914. Ramsay havaitsi yhtäläisyyden Kuolan alueen ja Skandinavian välillä ja kehitti retkiensä seurauksena käsitteen Fennoskandia. Geologisten ja mineralogisten tutkimusten lisäksi Ramsay havainnoi saamelaisten elämäntapaa ja julkaisi Rasnjarkin saamelaisista kertovan kirjoituksen.

Kuolan retkien lisäksi Ramsay kävi myös Kaninin niemimaalla ja teki opintomatkoja Eurooppaan sekä tutkimusretkiä Kuusamoon ja Itä-Suomeen. Ramsay oli mukana nostamassa Suomen geologian ja petrologian tutkimusta maailman johtavien maiden joukkoon saavuttaen tutkijana maailmanlaajuista kuuluisuutta. Hänet nimitettiin vuonna 1916 Helsingin yliopiston geologian ja mineralogian professoriksi. Ramsayn nimi yhdistyy vielä nykyäänkin Kuolan niemimaahan; vuonna 1922 nimettiin uusi, Kuolasta löytynyt mineraali ramsayiitiksi ja Hiipinän vuoristosta löytyy hänen mukaansa nimetty rotko.

Sisällysluetteloon

Reinhold Envald (1860 - 1892)

Leppävirralla virkaatekevänä piirilääkärinä työskentelevä Reinhold Envald toimi Kuolan retkellä hyönteistutkijana sekä lääkärinä. Hän oli aikaisemmin matkustellut muun muassa Muurmannin rannikolla sekä Kantalahden ja Kuolan kaupungin välisellä alueella. Kuolan retkeltä palannut Envald nimitettiin vakinaiseksi piirilääkäriksi, mutta hän sairasteli ja kuoli jo 32-vuotiaana. Envaldin Kuolan hyönteismateriaalin julkaisi vuonna 1905 Bertel Poppius, ja myöhemmin Kuolan niemimaalle matkasi useita hyönteistutkijoita.

Sisällysluetteloon

David J. Sjöstrand

Bogskärin majakkamestari, merikapteeni Sjöstrand toimi Kuolan retkellä monitaitoisena ja käytännöllisenä apumiehenä, ”retkikunnan suurena Nimrodina ja tavarain kaitsijana”. Hän oli kokenut merenkävijä, joka oli aikaisemmin purjehtinut muun muassa Jäämerellä ja Vienanmerellä. Kuolasta paluun jälkeen Sjöstrand asui jonkin aikaa Helsingissä ja osallistui retkestä kertoviin esitelmätilaisuuksiin, mutta jo seuraavan vuoden keväänä hän matkusti takaisin pohjoiseen Muurmannin rannikolle. Hän matkusteli neljä seuraavaa vuotta Jäämeren rannikolla lohenkalastusta harjoittaen. Ansiomielessä hän lähetteli aluksi Suomeen täytettyjä lintuja sekä puhallettuja linnunmunia ja välillä hän toimi yrittäjänä rakentaen itselleen kalastusveneen. Ramsay tapasi Sjöstrandin ainakin vuosien 1891 ja 1904 retkillään Kuolassa, jossa tämä asui mukavasti suuren perheensä kanssa.

Sisällysluetteloon

Mikko Ivanov

Venäjänkarjalainen Mikko Ivanov oli mukana vuoden 1887 Kuolan retkellä ja sen jälkeen ainakin kolmella Kuolan tutkimusretkellä. Retkeläiset tutustuivat Ivanoviin Kuolan kaupungissa ja hän kulki Kihlmanin ja Ramsayn joukossa Ponoihin asti. Muita tärkeitä apumiehiä retkellä olivat Kihlmanin mukana kulkenut karjalainen tulkki Terentij sekä Pekka ja Petter Ketola, jotka hankkivat poroja Palménin retkikunnalle ja kulkivat tutkijoiden mukana Kuolan Kaupungista Voroninskiin. Saamelaiset poromiehet hankkivat tutkijoille poroja, tarjosivat majoitusta ja toimivat oppaina; heistä etenkin Galkinin veljekset olivat suureksi avuksi. Suuren Kuolan retken jälkeen Mikko Ivanov kulki Kuolassa kalastellen ja Suomen puolella kaupustelijana. Hän oli mukana Kihlmanin vuoden 1889 Kuolan retkellä ja pari vuotta myöhemmin Ramsayn retkellä. Vuonna 1890 Mikko muutti etelään ja pääsi Kihlmanin avustuksella töihin Tampereen tehtaille. Mikko oli Kihlmanin kanssa aktiivisesti kirjeenvaihdossa ja vuonna 1892 hän lähti Kihlmanin ja Ramsayn kanssa jälleen uudelle retkelle Kuolaan.

Sisällysluetteloon