|
|
![]() |
|
|
Tiedonlähteen valintaTIEDOSTA JULKAISUKSITiedon tie tutkimustuloksesta julkaisuihin saattaa kestää kymmenenkin vuotta. Seuraava aikajana valaisee tieteellisen tiedon eri julkistamisvaiheita:
UUDEN TIEDON LÄHTEETAsiantuntijatNopeimmin uusin informaatio saadaan henkilökohtaisilla suhteilla. Henkilöiden yhteystietoja löytyy esim. yliopistojen asiantuntijarekistereistä tai tutkimuslaitoksista. Uutta tietoa saadaan myös osallistumalla kongresseihin, joiden osaanottajille jaetaan kokous- ja kongressijulkaisut. Tutkijoiden välinen kommunikointi on internetin myötä osittain tullut näkyväksi. Mahdollisuuksia antavat erilaiset postituslistat, keskustelufoorumit ja uutisryhmät. Uutis- ja keskusteluryhmät ovat avoimia kaikille internetin käyttäjille. Niitä on lukuisia kattaen lähes kaikki mahdolliset aihealueet. Uudet tutkimuksetTutkimusrekisterit sisältävät tietoa meneillään olevista ja toteutuneista tutkimushankkeista. Kustakin hankkeesta on yleensä ilmoitettu vastuulliset tutkijat sekä usein myös hankkeissa ilmestyneet tutkimusjulkaisut. Tutkimusrekistereitä löytyy yliopistojen ja tutkimuslaitosten www-sivuilta.
Tutkimusraportit esittävät ajankohtaisia tutkimustuloksia tutkimuslaitoksilta, viranomaisilta ja yrityksiltä. Raportit ovat usein saatavissa suoraan laitosten ja viranomaisten www-sivuilta. Konferenssiraporttien lasketaan ilmestyvän n. 3-6 kuukautta tutkimusprojektin päättymisen jälkeen. Tulossa olevista ja viimeaikaisista konferensseista löytyy usein tietoja internetistä konferenssien esittelysivuilta. Konferenssijulkaisuja on usein vaikea paikallistaa ja saada käsiin. Etsintä kannattaa aloittaa tieteellisten kirjastojen kokoelmatietokannoista. AikakauslehtiartikkelitAikakauslehtiartikkeleissa tutkimustuloksien viive voi olla jopa noin 2 vuotta. Uusimmat lehdet löytyvät usein kirjastojen hyllyistä tai elektronisten lehtien tietokannoista. Uuden tiedon seurannassa voi käyttää myös lehtien kustantajien tarjoamia Alert-palveluita. Tällöin saa valitsemiensa lehtien uusien numeroiden sisällysluettelot tai voi tilata viitteitä tietyn hakuprofiilin mukaan suoraan sähköpostiin. Tietoja näistä palveluista on kustantajien sivuilta. KirjatTietoja uusista kirjoista voi etsiä:
Internetin uutuusseurantaUutuusseurantaa voi tehdä myös internetissä. Tällöin tulee kiinnittää erityistä huomiota informaation luotettavuuteen ja löytämiensä tietojen suhteen kannattaa olla kriittinen. Uutuusluettelot listaavat verkkoon ilmestyneitä uusia resursseja. Näitä on monien hakupalvelujen yhteydessä esim. Scout Report tai Yahoo. Agenttipalvelut voivat hoitaa tuoreen tiedon hankinnan tiedonhakijan antamien ohjeiden mukaan. Niihin määritetään halutut hakukriteerit, joiden mukaan ne suorittavat haun toistuvasti. Nämä ovat useimmiten maksullisia palveluja. Ilmaisena tarjottava TracerLock-agenttipalvelu on melko yksinkertainen. |
| Edellinen | Sivun alkuun | Seuraava |
| ~ Päivitetty 11.7.2006~ | ~ Etusivu ~ Tekijät ja lähteet ~ Palaute ~ Sivukartta ~ Oulun yliopiston kirjasto ~ |