Wivi Lönn, arkkitehti - Etusivulle


Johdanto Nuoruusvuodet Tampereella Rakennusalan opiskelu Työ arkkitehtina Arkkitehtuurikilpailut Ulkomaanmatkat

Wivi Lönnin ensimmäinen matka suuntautui Tukholmaan, jonne hän matkusti katsomaan skandinaavista taide- ja teollisuusnäyttelyä elokuussa 1897. Djurgårdenissa sijainnutta näyttelyaluetta hallitsi siihen asti suurimpana koskaan rakennettuna puurakennuksena pidetty teollisuushalli, jonka olivat suunnitelleet Ferdinand Boberg ja Fredrik Lilljekvist. Tukholman näyttely edusti niitä vuosisadan vaihteen suuria näyttelyitä, joissa käytiin oman ammattitaidon kehittämistä ja uusien innovaatioiden ja virikkeiden edistämistä varten.

Gustaf Nyström toteaa antamassaan työtodistuksessa Wivi Lönnin hyvät edellytykset arkkitehdin uralle sekä suosittelee hänelle myönnettäväksi matka-apurahaa, jota hän anoi saatuaan Tampereen Suomalaisen Tyttökoulun rakennuksen suunnittelutehtävän. Konkordialiitto myönsikin 1898 stipendin opintomatkalle, jonka aikana Lönn pääsisi tutustumaan luonnonkiven ja tiilen rakentamistapoihin eri puolilla Eurooppaa. Saman matkan yhteydessä hän tutustui Skotlannin, erityisesti Aberdeenin alueen, sekä Englannin koulurakentamiseen ja käytettyihin tilaratkaisuihin. Lönniä ennen Aberdeenissa olivat käyneet suomalaisesta arkkitehtikunnasta ainoastaan Hugo Lindberg ja Gustaf Nyströmin veli Alexander Nyström, joka todennäköisesti on ollut vaikuttamassa veljensä toimistossa työskennelleen Lönnin päätökseen suunnata matkansa juuri Skotlantiin (Suominen-Kokkonen 1999, s.102).

Wivi Lönn matkusti Skotlannin jälkeen kahdeksi viikoksi Lontooseen, josta matka jatkui Pariisiin. Siellä Lönn tapasi Armas Lindgrenin, jonka kanssa hän tutustui kaupunkiin. He jatkoivat matkaa yhdessä Saksan Kölniin, josta Lindgren palasi Suomeen. Lönnin matka kesti lokakuun alkuun saakka. Lönn työsti Tampereen tyttökoulun suunnitelmia siten, että ensimmäiset piirustukset valmistuivat jo marraskuun alussa.

Dokumentit Linkit

Tekijät
TyöluetteloMatka-albumiLuonnoksiaKirjallisuutta