Wivi Lönn, arkkitehti - Etusivulle


Johdanto Nuoruusvuodet Tampereella Rakennusalan opiskelu Työ arkkitehtina Arkkitehtuurikilpailut Ulkomaanmatkat

Jyväskylässä Lönn ystävystyi kauppaneuvos Johan Parviaisen perheeseen ja ennen kaikkea perheen tyttäreen Hannaan, josta tuli Lönnin hyvä ystävä ja tärkeä kumppani heidän yhteisillä Euroopan-matkoillaan. Parviaisten kodista, Sulkulan kartanosta, tuli monen vuoden ajaksi Wivi Lönnin toinen koti. Johan Parviaisen Tehtaat Oy oli Lönnille merkittävä työnantaja, ja Lönn sai suunniteltavakseen lähes kaikki yhtiön uudisrakennukset Säynätsalon saarelle pääasiassa 1920-luvulla. Hän suunnitteli Säynätsaloon mm. konttoritalon, lastentarhan, vanhainkodin, sairaalan, työväen ja insinöörien asuintalot sekä omakotialueen asemakaavan. Hanna Parviaisen kautta Lönn solmi suhteita muihinkin teollisuussukuihin, ja hän teki suunnitelmia mm. Serlachiuksen ja Schaumannin paperitehtaille 1910-luvulla. Suurin teollisuusrakentamiseen liittyvä toimeksianto oli Tampereen verkatehtaan uuden suuren varastorakennuksen suunnitelma ja vanhan konttorirakennuksen sekä muutamien muiden alueella olevien rakennusten muutospiirustukset.

Ulkomaisista työtehtävistä merkittävin oli Tallinnan Estonia-teatterin suunnittelu, joka pohjautui Armas Lindgrenin kanssa laadittuun voitok­kaaseen kilpailuehdotukseen. Muita Suomen ulkopuolelta saatuja toimeksiantoja olivat Tarton ylioppilastalon suunnitelma vuonna 1909, samana vuonna suunniteltu, mutta toteuttamattomaksi jäänyt virolainen tyttökoulu, sekä seuraavana vuonna tehty huvilasuunnitelma Biarritziin.

Dokumentit Linkit

Tekijät
TyöluetteloMatka-albumiLuonnoksiaKirjallisuutta