Wivi Lönnin päätuotanto sijoittuu 1900-luvun alkukymmenille, jolloin vallitsevaksi tyyliksi kohosi jugend. Suomalaisessa arkkitehtuurissa tämä tyyli yhdistetään kansallisromanttiseen suuntaukseen. Jugendissa (tai art nouveau ´ssa) arkkitehtuurin voidaan katsoa irrottautuneen ensi kerran siihen asti vallinneesta klassisiin mittasuhteisiin pohjautuvasta rationaalisesta ja normeihin sidotusta suunnittelukäytännöstä kohti intuitioon perustuvaa, subjektiivista lähestymistapaa. Tyyliltään Lönnin rakennukset edustavat aikakautensa suomalaisen arkkitehtuurin henkeä, ja hän teki uransa aikana yhteistyötä useiden merkittävimpien suomalaisarkkitehtien kanssa (Pohjanpalo 1977, s.99). Armas Lindgrenin kanssa tekemissään suurissa yhteisissä projekteissa Lönn irrottautui koristeellisista ja romanttisista tyylipiirteistä ja siirtyi uuteen, selkeämpään muotokieleen, jossa esimerkiksi tiilimuuraus jätettiin julkisivuissa esiin.
Lönnin aktiivinen kausi kesti vain runsaat 15 vuotta. Hän keskittyi 1920-luvulla muutamien suurten tilaustöiden ohessa matkustelemaan ystävänsä Hanna Parviaisen kanssa joka vuosi ympäri Eurooppaa ja joutui kieltäytymään useista suunnittelutarjouksista matkojensa takia. Lönn vetäytyi arkkitehdin tehtävistä lähes kokonaan 1930-luvun alussa, jolloin funktionalismin vaikutteet alkoivat näkyä myös suomalaisessa arkkitehtuurissa. Viimeisimpinä töinään hän suunnitteli Tähtelän observatoriorakennukset Sodankylään vuonna 1945. Lönn on todennut, että aika tyylisuuntineen ja varsinkin uusine rakennusmateriaaleineen ajoi hänenkin ylitseen ja silloin hän katsoi viisaimmaksi lopettaa (Laine 1992, s.46). Hän seurasi aktiivisesti rakentamista ja arkkitehtuurin kehitystä työuransa päätyttyäkin.
