Suomen polaariretkikunta
Sisällysluettelo
Kiinnostus luonnontieteitä kohtaan ja luonnontieteellinen tutkimus oli 1800-luvun Euroopassa aktiivista ja aikaisempaa järjestäytyneempää. Tutkijoiden mielenkiinto laajeni vuosisadan lopulla arktisille alueille ja Pohjoisnavan valloittamisen lisäksi myös sitä ympäröivät alueet kiinnostivat. Pietarissa kokoontunut kansainvälinen napaseutujen tutkimuskomissio julisti vuoden 1.6.1882 - 1.9.1883 Kansainväliseksi Polaarivuodeksi, jonka ohjelman tavoitteena oli luoda pohja arktiselle ilmatieteelle sekä kerätä havaintoaineistoa alueen säätilojen tutkimusta varten. Useita havaintoasemia perustamalla yhdistettäisiin ilmastollisten ja maamagneettisten ilmiöiden havainnointia; havaintoasemia perustettiin kaikkiaan 12, muun muassa Venäjälle, Ruotsiin ja Norjaan. Suomen suuriruhtinaskunta oli mukana hankkeessa perustamalla Sodankylään polaariaseman sekä varustamalla retkikunnan magneettisia ja meteorologisia mittauksia sekä tutkimuksia varten. Polaarivuoden onnistuminen merkitsisi pienelle maalle tutkimustulosten lisäksi kansainvälistä näkyvyyttä tiedemaailmassa ja tämä puolestaan sopisi hyvin ajan kansallisaatteelliseen henkeen.
Matkakertomukseen liittyvä kuva-albumi ja kuvaluettelo.
Polaariretkikunnan osanottajat
Polaariaseman perustamiseen oli ahkerasti vaikuttamassa Selim Lemström, joka oli edustanut Suomea Pietarin kokouksessa A.E. Nordenskiöldin kanssa. Juuri Lemströmin toiminnan seurauksena Suomen Tiedeseura sai senaatilta määrärahan aseman perustamista varten. Lapin polaariretkikunnan johtajana toimineelle Lemströmille pohjoinen Suomi oli tuttu aikaisemmilta meteorologisilta kenttätutkimuksilta. Sodankylän aseman johtajaksi valittiin Ernst Biese, joka toimi Helsingin yliopiston fysikaalisen laboratorion assistenttina. Myöhemmin hänet valittiin meteorologisen keskuslaitoksen johtajaksi. Biese vastasi yhdessä Lemströmin kanssa ehdottomista magneettisista määrityksistä. Tähtitieteellisistä paikka- ja aikamäärityksistä vastasi ylioppilas Alfred Petrelius. Retkikunnan insinöörinä ja kuvaajana toimi Karl Granit, ja ensimmäisenä havaintovuonna toisena valokuvaajana toimi Santeri Dahlström. Luonnontieteitä edusti E. Sundman. Kaikki havainnoitsijat olivat kouluttautuneet tehtäväänsä Fysiikan keskusobservatoriossa Pietarissa. Ensimmäisenä vuotena mukana oli myös kasvituntijana E.W. Blom. Toisena tutkimusvuotena mukana olivat Uno B. Roos sekä Axel Heinrichs.
Sisällysluetteloon | Alkuun | Loppuun
Tutkimustoiminta polaarivuonna 1882 - 1883
Havaintoaseman rakennustyöt aloitettiin Sodankylässä vuoden 1882 huhtikuussa, ja jo heinäkuussa retkikuntalaiset saattoivat matkustaa paikalle asentamaan havaintolaitteita. Suurin osa retkikunnan jäsenistä lähti 21.7.1882 Helsingistä laivalla Kemiin. Kärrykyydillä matkustettiin Kemijärvelle, josta jatkettiin veneellä Sodankylään. Matka tarjosi nuorille tutkijoille monenlaisia huvittavia tapahtumia ja vaikeudet alkoivat vasta perille päästyä. Kun Sodankylään saavuttiin elokuun viides päivä, huomattiin, että rakennustyöt oli tehty huolimattomasti. Tämä haittasi ja viivästytti laitteiden asennusta. Korjaustyöt sujuivat kuitenkin nopeasti ja meteorologiset sekä magneettiset havainnot voitiin aloittaa elokuun loppupuolella.
Polaarikomissio oli antanut tarkan ohjelman havaintojen tekoon. Lämpötila, tuulen suunta ja voimakkuus, maan magneettikentän voimakkuus ja ilman sähköisyys mitattiin tunnin välein. Tavallisina päivinä havaintoja tehtiin 743 kappaletta, ja kahtena päivänä kuussa, termiinipäivinä, magneettisia havaintoja tehtiin viiden minuutin välein, jolloin päivässä kertyi 4175 havaintoa. Opiskelijat työskentelivät kolmessa vuorossa ja kaikki havainnot merkittiin päiväkirjaan. Polaariaseman vaatimattomammassa haara-asemassa Ivalon Kultalassa tehtiin rinnakkaisia havaintojaksoja ja vertailtiin eri leveysasteiden sähköilmiöitä. Havaintojaksolta, joka kesti elokuun alusta 1882 syyskuun alkuun 1883 saakka, rekisteröitiin havaintoja kaikkiaan 363 682 kappaletta. Tulokset toimitettiin kansainväliselle komitealle ja siten tiedeyhteisön käyttöön. Kerättyjä havaintoja tutkitaan osittain vieläkin. Havaintojen tekijät olivat hyvin työllistettyjä. Mittausten lisäksi työtä vaativat myös laitteiden huolto ja kunnossapito, joissa jokaiselle määrättiin oma vastuualueensa. Korjaus- ja asennustöissä tutkijat saivat apua paikallisilta asukkailta.
Kuva Sodankylän havaintoasemasta
Sisällysluetteloon | Alkuun | Loppuun
Elämää Sodankylässä
Polaarivuoden tutkimusretkikuntalaisille Lappi oli ennestään tuntematon paikka, ja tutkijoilla oli omia ennakkoasenteitaan pohjoisen Suomen oloja kohtaan. Kuitenkin jo matkalla oli huomattu, että kestikievarit Kemijoen varrella olivat ennakkokäsityksistä poiketen siistejä, ja väestö, kuten Lemström huomautti, ”isokasvuista ja kaunismuotoista, vaimonpuolet usein tosikauniita”. Uskomukset pienistä kurjista saamelaiskylistä osoittautuivat virheellisiksi, sillä Sodankylän kirkko, retkikuntalaisten majapaikat sekä muut rakennukset vaikuttivat miellyttäviltä. Ihmiset olivat puheliaita ja lukutaitoisia. Paikalliset olivat kiinnostuneita havaintoasemasta tutkijoineen, joskin retkikunnan tarkoitus jäi heille selityksistä huolimatta epäselväksi. Retkikuntalaiset asuivat Sodankylän kirkonkylässä. Lemström asui vanhan tuttavansa, metsätyönjohtaja Mobergin luona Porvarin talossa, ja muut retkikuntalaiset asettuivat asumaan pappilaan sekä Annebergin taloon. Havaintoasema sijaitsi aivan pappilan lähellä, pienen soutumatkan päässä Annebergista.
Jos tavallisen kansan parista löytyikin mukavaa seuraa, niin varsinaisen seuraelämän ja seurustelupiirin löytäminen oli vaikeampaa. Kun retkikunta järjesti kutsut tutustuakseen alueen herrasväkeen, paikalle saapuivat kutsutut talonpojat lähes kaikkien herrasväkeen kuuluvien jättäytyessä pois. Petreliuksen muistelmista on havaittavissa jonkinlaista tuohtuneisuutta asiasta: ”Röyhkeässä farisealaisessa itsetyytyväisyydessään eivät he tahtoneet olla missäkään tekemisissä niin turhamaisten asiain ja maailman-mielisten ihmisten kanssa! Nyt selveni meille tuo seikka, ett’ei mitään seurustelua voinut tulla kysymykseenkään sivistyksen edustajain kanssa paikkakunnalla. Me huomasimme todeksi mitä ennen olimme kuulleet hihhulilaisesta suvaitsemattomuudesta, joka ei tahtonut sallia toisin ajatteleville elää oman käsityskantansa mukaan.”
Työtehtävien rutinoituessa elämä Sodankylässä kävi nuorille tutkijoille yksitoikkoiseksi. Merkkitapahtumia olivat torstainen sauna sekä postipäivä perjantai, jolloin odotettiin kirjeitä ja sanomalehtiä. Sanomalehtien ansiosta tutkijat saattoivat ”seurata sivistyneen maailman menoa, olematta kovin paljon jäljessä, sillä tuoreimmat Helsingin lehdet olivat ainoastaan 10, välistä hyvällä kelillä tuskin 8 päivää vanhat”. Arktista masennusta yritettiin ehkäistä päivittäisellä voimistelulla sekä iloisella seurustelulla. Kun yhteyden saaminen alueen uskonnolliseen herrasväkeen oli työn takana, kaivattua seuraelämää tarjosivat Annebergissa vietetyt iltamat ja suosion saavuttaneet esitelmätilaisuudet, joita ”ankarat hihhulit eivät käyneet kuuntelemassa; olivathan uskovaiset jo voittaneet kaikki mitä henkistä tarvitsivat tässä kurjassa elämässä”.
Tavallisen kansan, talonpoikien, työmiesten ja saamelaisten kanssa oltiin läheisissä yhteyksissä ja heitä vieraili myös tutkimusaseman tiloissa. Etenkin puhelin herätti ihmetystä ja mielenkiintoa. Ohjelmaa tutkimustyön lomaan tarjosivat rekiajelut ja -kilpailut, metsästysretket sekä talvikäräjien aika, jolloin kirkonkylään saapui paljon väkeä. Erityisen mieleenpainuvia olivat käynnit rikkaassa talonpoikaistalossa Siurunmaalla. Isäntäväen vieraanvaraisuus, talon komea sisutus ja talon nuoriso tekivät nuoriin tutkijoihin suuren vaikutuksen.
Yksi polaariretken tavoitteista oli ollut revontulien ja pohjoisen taivaanrannan valaistusolosuhteiden kuvaaminen. Tähän tekniikka ei kuitenkaan vielä riittänyt, joten Granit ja häntä avustanut Dahlström keskittyivät kuvaamaan paikallisia maisemia ja elämää, asumuksia ja ihmisiä. Näitä talvisia kuvia Granit kuvasi varsinkin matkan loppuvaiheissa, kun oli jo aivan selvää, että revontulien kuvaaminen olisi mahdotonta. Paikallisen elämän ja maisemien kuvaaminen onnistui sitä vastoin varsin hyvin, vaikka valokuvaaminen talvisissa olosuhteissa oli raskasta ja hankalaa.
Kuvia Sodankylästä
Sisällysluetteloon | Alkuun | Loppuun
Havaintovuosi 1883 - 1884
Sodankylän polaarivuosi oli onnistunut ja saavutetut tutkimustulokset herättivät kansainvälistä huomiota. Hankkeelle toivottiin jatkoa. Koska Sodankylän tutkimusaseman rakentaminen oli tullut aiottua kalliimmaksi, oli seuraavalle tutkimusvuodelle saatava lisärahoitusta. Rahoituksen järjestyessä Lemström järjesti yhdessä Tiedeseuran kanssa toisen retkikunnan Sodankylään syksystä 1883 kevääseen 1884. Lemströmin mukana olivat hänen vaimonsa Alma ja tyttärensä Sigrid. Polaarivuoden ohjelmaa jatkettiin, tosin muutamin muutoksin. Jotta osanottajien määrää voitiin vähentää, tehtiin ilmatieteellisiä havaintoja vain kolmesti vuorokaudessa. Kultalan haara-asema oli toiminnassa osan talvea kuten aikaisemminkin. Myös retkikunnan jäsenistössä tapahtui muutoksia: Dahlström ja Blom eivät olleet mukana toisena tutkimusvuotena; E. Biese, Petrelius sekä apumies E. Moberg jäivät Sodankylään. Granit siirtyi Kultalaan samoin kuin Lemström perheineen. Lähteneiden tilalle tulivat Sodankylään Heinrichs ja Kultalaan Roos. Kultalassa havaintotyö oli vaativaa ja yksitoikkoinen elämä kävi voimille. Vaihtelua toivat muutamat vierailut sekä E. Biesen tuomat uutiset ja sanomalehdet. Kultala ympäristöineen muodostui kuitenkin tärkeäksi paikaksi sen asukkaille, ja mittausten loppuessa ja lähtösuunnitelmien alkaessa Granit otti kuvia sekä asemasta että joelta ja sen läheisyydestä.
Kuvia Kultalasta
Sisällysluetteloon | Alkuun | Loppuun
Lemströmin revontulikokeet
Kun virallinen ohjelma oli saatu Sodankylässä käyntiin ja havainnoitsijat suorittivat polaarivuoden määräämiä töitä, saattoi Selim Lemström omistautua omille erikoisille kokeilleen revontulien ominaisuuksien selvittämiseksi. Hän oli vuonna 1871 kokeillut Inarissa revontuli-ilmiön luomista sähkövirran avulla ja Sodankylässä hän toisti saman kokeen laajempana. Revontulivirtauksia mitatakseen Lemström asensi läheisen Oratunturin laelle kuparijohdinsilmukan. Kun kokeet näyttivät onnistuvan, jatkettiin näitä tutkimuksia sekä keinotekoisten revontulien synnyttämistä ensin Sodankylässä ja sitten Kultalassa sekä Pietarintunturissa. Kultalassa Lemström myös mittasi revontulten korkeutta kahdesta pisteestä. Kokeiden tulokset vakuuttivat Lemström siitä, että revontulet ovat sähköistä alkuperää ja aiheutuvat ilmakehän sähköisyydestä. Tieteellisessä keskustelussa Lemströmin sähköteoriaa arvosteltiin, mutta tiedeyhteisö ei kuitenkaan pystynyt kumoamaan teoriaa uskottavalla tavalla. Lemström sai julkaistua revontulikokeidensa tuloksia, vaikkakin ne herättivät tiedepiireissä jonkinlaista ihmetystä. Lemströmin toiminta on ollut pohjana myöhemmälle suomalaiselle avaruustutkimukselle.
Sisällysluetteloon | Alkuun | Loppuun
Tutkimusjaksojen saavutukset
Polaarivuosi onnistui Suomen kohdalta hyvin ja havainto-ohjelma täytettiin niin kuin pitikin. Ensimmäisenä polaarivuotena saavutetut kiinnostavat tulokset mahdollistivat toisenkin havainnointivuoden Sodankylässä, jonka jälkeen havaintoasema purettiin. Havainnointivuosien suurin merkitys oli alan tutkimuksen aktivoituminen Lapissa ja suomalaisen geofysiikan tutkimuksen nostaminen kansainväliselle tasolle. Kun Suomi osallistui 1910-luvulla maan magneettikentän mittaushankkeeseen, Sodankylään perustettiin geofysiikan observatorio Tähtelä.
Valokuvien osuus oli merkittävä kotiin tuodusta tutkimusaineistosta, ja kuvat herättivät aikanaan suurta kiinnostusta. Retkikunta oli edelläkävijä valokuvausta helpottaneiden kuivalevyjen käyttöönotossa, jolloin kuvaaminen luonnossa oli helpompaa. Valokuvat toivat eteläsuomalaisille uutta ja tärkeää tietoa pohjoisen elämästä; aikaisemmat hatarat käsitykset pohjoisesta olivat perustuneet piirroskuvituksiin. Osa kuvista sisällytettiin kirjoittajien yhdessä vuonna 1885 julkaisemaan matkaraporttiin Om den Finska Polarexpeditionen.
Lähtötunnelmia
Copyright Oulun yliopiston kirjasto, 2007