Wivi Lönn, arkkitehti

Suomalaisten arkkitehtien ammattitaidon opiskelemisen ja kehittämisen tärkeäksi osa-alueeksi muodostuivat Suomen ulkopuolelle, lähinnä Keski-Eurooppaan suuntautuneet matkat 1900-luvun vaihteessa. Taiteilijat olivat jo pitkään tehneet vähintään osan opinnoistaan ulkomailla, ensin Saksassa ja 1800-luvun viimeisinä vuosikymmeninä yhä enemmän myös Ranskassa ja ennen kaikkea Pariisissa. Arkkitehtikunta seurasi tätä suuntausta tutustuen Euroopassa käytettyihin materiaalikokeiluihin, uusiin rakenneratkaisuihin ja rakennustyyppeihin. Tuoreita innovaatioita esiteltiin myös näyttelyissä, ennen kaikkea maailmannäyttelyissä, joilla oli suuri merkitys keksintöjen, teknisen ja taloudellisen osaamisen leviämisessä ympäri teknistyvää maailmaa (Tuomi 1999, s.101). Myös suomalaista arkkitehtuurin ja rakentamisen osaamista tuotiin esille maailmannäyttelyissä. Esimerkiksi Pariisin maailmannäyttelyn paviljongin suunnittelu vuonna 1900 toi kansainväliseen tietoisuuteen arkkitehtikolmikon Herman Gesellius, Armas Lindgren ja Eliel Saarinen.

Wivi Lönn teki uransa aikana ainakin 34 ulkomaanmatkaa eri puolille Eurooppaa vuosien 1897 ja 1938 välisenä aikana. Hän ei matkustanut koskaan Euroopan ulkopuolelle, mutta matkakohteet sijaitsivat hyvin laajalla alueella Moskovasta läntiseen Edinburgiin saakka. Lönn piti matkoistaan päiväkirjaa, jossa hän kuvaili kohteiden lisäksi tapahtumia ja tapaamiaan henkilöitä. Hän matkusti lähes vuosittain yhdistäen matkoihinsa loman ja työn. Ennen ensimmäistä maailmansotaa hän oli tehnyt jo 14 matkaa Keski- ja Etelä-Eurooppaan, mutta sodan takia matkojen sarjaan tuli usean vuoden mittainen katkos. Hän kävi näyttelyissä ja tutustui moniin rakennuskohteisiin, jotka antoivat virikkeitä meneillä olevien projektien suunnitteluun. Matkojen tyypillinen pituus oli kahdesta kolmeen kuukautta, ja saman vuoden aikana pitkiä matkoja saattoi olla kaksikin. Lönn vieraili usein myös opiskeluaikaisen ystävättärensä Stina Östmanin luona Sveitsissä. Vuodesta 1910 lähtien, ehkä aikaisemminkin, matkoihin liittyi myös terveydellisiä syitä. Lönnillä oli tapana työskennellä paljon seisoma-asennossa, mikä alkoi rasittaa hänen jalkojaan. Matkojen kohteina olivat usein Keski-Euroopan kylpyläkaupungit ja erityisesti Saksan Wiesbaden, jonne hän meni hoidattamaan kipeytyneitä polviaan (Suominen-Kokkonen 1992, s.99).

	<<< [1] [2] [3] [4] >>> Suomalaisten arkkitehtien ammattitaidon opiskelemisen ja kehittämisen tärkeäksi osa-alueeksi muodostuivat Suomen ulkopuolelle, lähinnä Keski-Eurooppaan suuntautuneet matkat 1900-luvun vaihteessa. Taiteilijat olivat jo pitkään tehneet vähintään osan opinnoistaan ulkomailla, ensin Saksassa ja 1800-luvun viimeisinä vuosikymmeninä yhä enemmän myös Ranskassa ja ennen kaikkea Pariisissa. Arkkitehtikunta seurasi tätä suuntausta tutustuen Euroopassa käytettyihin materiaalikokeiluihin, uusiin rakenneratkaisuihin ja rakennustyyppeihin. Tuoreita innovaatioita esiteltiin myös näyttelyissä, ennen kaikkea maailmannäyttelyissä, joilla oli suuri merkitys keksintöjen, teknisen ja taloudellisen osaamisen leviämisessä ympäri teknistyvää maailmaa (Tuomi 1999, s.101). Myös suomalaista arkkitehtuurin ja rakentamisen osaamista tuotiin esille maailmannäyttelyissä. Esimerkiksi Pariisin maailmannäyttelyn paviljongin suunnittelu vuonna 1900 toi kansainväliseen tietoisuuteen arkkitehtikolmikon Herman Gesellius, Armas Lindgren ja Eliel Saarinen. Wivi Lönn teki uransa aikana ainakin 34 ulkomaanmatkaa eri puolille Eurooppaa vuosien 1897 ja 1938 välisenä aikana. Hän ei matkustanut koskaan Euroopan ulkopuolelle, mutta matkakohteet sijaitsivat hyvin laajalla alueella Moskovasta läntiseen Edinburgiin saakka. Lönn piti matkoistaan päiväkirjaa, jossa hän kuvaili kohteiden lisäksi tapahtumia ja tapaamiaan henkilöitä. Hän matkusti lähes vuosittain yhdistäen matkoihinsa loman ja työn. Ennen ensimmäistä maailmansotaa hän oli tehnyt jo 14 matkaa Keski- ja Etelä-Eurooppaan, mutta sodan takia matkojen sarjaan tuli usean vuoden mittainen katkos. Hän kävi näyttelyissä ja tutustui moniin rakennuskohteisiin, jotka antoivat virikkeitä meneillä olevien projektien suunnitteluun. Matkojen tyypillinen pituus oli kahdesta kolmeen kuukautta, ja saman vuoden aikana pitkiä matkoja saattoi olla kaksikin. Lönn vieraili usein myös opiskeluaikaisen ystävättärensä Stina Östmanin luona Sveitsissä. Vuodesta 1910 lähtien, ehkä aikaisemminkin, matkoihin liittyi myös terveydellisiä syitä. Lönnillä oli tapana työskennellä paljon seisoma-asennossa, mikä alkoi rasittaa hänen jalkojaan. Matkojen kohteina olivat usein Keski-Euroopan kylpyläkaupungit ja erityisesti Saksan Wiesbaden, jonne hän meni hoidattamaan kipeytyneitä polviaan (Suominen-Kokkonen 1992, s.99).